Oppenheimer

Christopher Nolanin käsikirjoittama ja ohjaama Oppenheimer on IMAX®-kameroilla kuvattu eeppinen trilleri, joka tutustuttaa katsojat ristiriitaiseen ja salaperäiseen mieheen, joka vaarantaa koko maailman voidakseen pelastaa sen.

Elokuvan pääosassa nähdään Cillian Murphy J. Robert Oppenheimerina ja Emily Blunt näyttelee hänen vaimoaan, biologi ja kasvitieteilijä Katherine ”Kitty” Oppenheimeria. Oscar®-voittaja Matt Damon esittää Manhattan-projektin johtajaa kenraali Leslie Groves Jr:ää, ja Robert Downey Jr. esittää Yhdysvaltain atomienergiakomission puheenjohtajaa Lewis Straussia.

Oscar®-ehdokas Florence Pugh esittää psykiatri Jean Tatlockia ja Benny Safdie teoreettista fyysikkoa Edward Telleriä. Michael Angarano esittää Robert Serberiä ja Josh Hartnett uraauurtavaa yhdysvaltalaista ydinfyysikkoa Ernest Lawrencea.

Oppenheimerissa nähdään myös Oscar®-voittaja Rami Malek ja 8-kertainen Oscar®-ehdokas, näyttelijä, käsikirjoittaja ja elokuvantekijä Kenneth Branagh.

Näyttelijäkaartin täydentävät Dane DeHaan (Valerian and the City of a Thousand Planets), Dylan Arnold (Halloween-elokuvasarja), David Krumholtz (The Ballad of Buster Scruggs), Alden Ehrenreich (Solo: A Star Wars Story) ja Matthew Modine (Yön ritarin paluu).

Elokuva perustuu Kai Birdin ja edesmenneen Martin J. Sherwinin Pulitzer-palkittuun kirjaan American Prometheus: The Triumph and Tragedy of J. Robert Oppenheimer. Elokuvan tuottajia ovat Emma Thomas, Atlas Entertainmentin Charles Roven ja Christopher Nolan.

Oppenheimeria on kuvattu 65 millimetrin IMAX®-kameroilla tavalliselle 65 millimetrin elokuvafilmille. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun on kuvattu IMAX®-kameroilla analogista mustavalkokuvaa.

Nolanin elokuvat, kuten Tenet, Dunkirk, Interstellar, Inception ja Yön ritari -trilogia, ovat tuottaneet maailmanlaajuisesti yli 5 miljardia dollaria. Ne ovat voittaneet 11 Oscar®-palkintoa ja ansainneet 36 ehdokkuutta, mm. kahdesti parhaan elokuvan ehdokkuuden.

ARVIO 

Tyylikäs ja hienosti etenevä tarina ja erinomaiset näyttelijä suoritukset. Elokuvan kolmetuntinen meni kuin siivillä. Minusta liikaa kuulustelu ja lakiasioiden käsittelyä vaikkakin tarina perustui tositapahtumiin.

-Kimmo Kestilä

Pääroolissa nähdään Nolanin elokuvissa monesti vieraillut Cillian Murphy, joka sopii rooliin kuin lasikenkä Tuhkimon jalkaan. Voisi hyvin kuvitella, että fyysikko Robert Oppenheimer oli luonteeltaan juuri sellainen, miten Murphy häntä esitti. Hänen työtä kiinnostava seurata ja nähdä, kuinka omantunnontuskat alkoivat hiljalleen raastaa Oppenheimerin hermoja. Voisin suositella elokuvaa ihan vain Murphyn takia, sillä tunnelma jonka hän onnistui elokuvaan luomaan omalla läsnäolollaan oli tummanpunaisen kaunis.

Merkittäviä sivuroolisuorituksia nähtiin mm. Florence Pughilta, Robert Downey Jr:lta, Emily Bluntilta sekä Matt Damonilta. Hienoja näyttelijöitä ja hienoja suorituksia. Erityismainitsemisen ansaitsee Rami Malek. Hänellä oli melko pieni, mutta merkittävä rooli ja hänen kohtauksensa jäivät mieleeni. Sisäinen fanityttöni hyppäsi myös ilmaan, kun kankaalla välähti Devon Bostick!

Upeista suorituksista huolimatta mielestäni elokuvassa oli liikaa henkilöitä ja muistettavia sukunimiä. Jossain vaiheessa tuli tunne, että pitäisi kirjoittaa ylös kuka oli kukin, sillä uusia nimiä sateli koko ajan lisää. Luulen, että toisella katselukerralla elokuvasta voisi saada enemmän irti, kun henkilöt ovat jo ennestään tutut.

Elokuva eteni juonellisesti hyvällä tahdilla. En muista pitkästyneeni kertaakaan tämän kolmen tunnin aikana, mutta joissain hetkissä kaipasin jo toimintaa. Elokuvan taustalla juoksee epävirallinen oikeudenkäynti/tiedustelutilaisuus, jonka Lewis Strauss (Robert Downey Jr.) oli pannut alulle. Tähän keskitytään aika ajoin ehkä vähän liikaa. Sen sijaan olisin halunnut nähdä enemmän itse pommin parissa työskentelyä ja kerrontaa tieteestä. Asia, jonka Nolan osaa tehdä merkittävän hienosti. Jäin myös kaipaamaan tietynlaista emotionaalista syvyyttä ja sodan kamaluuden tunteita.

Yksi iso asia, joka tekee yleensä Nolanin elokuvista aivan omanlaisiaan ja joihin tulee kiinnitettyä paljon huomiota on niiden musiikki. Ja siinä onnistuttiin jälleen kerran. Ruotsalainen säveltäjä Ludwig Göransson on luonut elokuvaan sävelet, jotka saavat fysiikan ihmemaan elämään ja Oppenheimerin näyt kaivautumaan ihon alle.

Elokuvassa oli leikitelty äänen kanssa aivan loistavasti ja tavalla jota en ehkä ole ennen nähnyt. Kun odotin pommin räjähdyksen ääntä, kuulinkin vain Oppenheimerin katkonaisen hengityksen, silmien räpäykset ja kehon hermostuneet liikkeet. Vasta hetken päästä, kun äänen hyökyaalto kerkesi paikalle, salissa purkautui valtava määrä desibelejä. Sama efekti toistui myöhemminkin ja sanoisin, että se on kokemuksen arvoinen. Se, että yleisö hurraa ja taputtaa minkä kerkeää ja katsoja kuulee vain Oppenheimerin pitämää puhetta, oli hetkeen vangitsevaa.

Elokuva onnistuu myös visuaalisella ilmeellään. Efektit ja avaruuden/hiukkasten kuvaus muistuttivat Interstellaria. Elokuvassa ei paljoa värejä nähdä ja se sopii hyvin tyyliin. Osa elokuvasta oli myös päätetty näyttää kokonaan mustavalkoisena. Tämä helpotti eri aikajanojen erottelua.

Elokuva on juuri sellainen, mitä Nolanilta voisikin odottaa. Visuaalista upeutta, mahtavaa musiikkia sekä jännittävää tarinankerrontaa. Elokuvasta olisi kuitenkin voinut jättää yhden tunnin pois. Mutta kerrottavaa oli paljon ja Nolan halusi meidän näkevän koko tarinan, joten menkööt. Elokuva meinasi jossain kohti hukkua omaan mahtavuuteen ja suuruuteen olla Christopher Nolanin hieno uusi elokuva, mutta ei kuitenkaan joutunut sinne asti. Suosittelen elokuvaa kaikille Nolan-faneille, toisesta maailmansodasta sekä fysiikan rajojen testaamisesta kiinnostuneille. Myös niille ketkä haluavat elokuvakokemuksen, joka jättää mietityttämään päivänkin päästä ja tajuamaan, kuinka Albert Einstein ei loppujen lopuksi olekaan mikään kaukainen henkilö historiassa.

-Amanda Kestilä