Tottumiskysymys

Miltä kuulostaa elokuva, jonka on ohjannut seitsämän eri ohjaajaa? Kuulostaa aluksi sekavalta, mutta kokonaisuus on kuitenkin yllättävän kokonainen vaikka ei kuitenkaan niin yhtenäinen, kuin jos siinä olisi ollut yksi ohjaaja ja yksi tarina. Mistä sitten on kysymys.
Leffa koostuu kuudesta eri lyhytelokuvasta, jotka on kudottu yhteen yhdeksi tarinaksi. Kuuden lyhärin aiheet ovat seuraavat:
Hillan, jota esittää Krista Kosonen romanttinen loma saa yllättäen käänteen.
Emmin, jota esittää Suvi Blick kotibileissä tapahtuu käänne.
Miljan, jota esittää Pinja Sanaksenaho, koulumatka saa yllättävän käänteen, kun vieraat nuoret miehet käyttäytyvät törkeästi häntä kohtaan.
Kokematon syyttäjä Aleksi, jota esittää Johannes Holopainen valmistautuu kiireellä ensimmäiseen oikeusjuttuunsa, jota asianomistaja Niina, jota esittää Lotta Kaihua on odottanut vuosia.
Miian, jota esittää Pirjo Lonka, järjestämien firman juhlien tunnelma järkkyy, kun työkaveri Katja, jota esittää Seidi Haarla avautuu pomon lähentely-yrityksestä.
Nuo lyhärit kun kootaan yhteen niin saadaan lopputulokseksi elokuva Tottumiskysymys. Kysytään tekijöiltä lisää tästä leffasta.
Leffan käsittelemät aiheet olivat tärkeitä, sillä ketään ei saa ahdistella, pahoinpidellä, kiusata ja niin edelleen oli sitten nainen tai mies, tyttö, poika, vanha tai nuori. Tekijät kertoivat, että eivät tiedä toista elokuvaa, jossa olisi ollut seitsemän ohjaajaa ja en muuten tiedä minäkään paitsi tämä Tottumiskysymys. Elokuva oli hieman ahdistavaa katsoa mikä johtuu tästä aiheenvalinnasta ja kiusaaminen ja ahdistelu on ahdistavaa. Idea oli mielenkiintoinen yhdistää lyhyt elokuvat yhteen, mutta minusta monesta lyhytelokuvasta ei saa hyvää yhtä pitkää elokuvaa. Tunnelma jäi vähän tuuliajolle, että mitä tässä nyt oikein tapahtui, näimme vain sarjan kannanottoja sinänsä tärkeään asiaan. Minä en valitettavasti tottunut tähän elokuvaan, vaikka kyseessä oli hienoja nais ohjaajia ja näyttelijöitä ja oli siellä muutamia mies näyttelijöitäkin, tosin monesti siinä sortajan roolissa.