The Happy Worker

The Happy Worker

THE HAPPY WORKER vie katsojat yritysten kiiltävien julkisivujen taakse ja paljastaa työpaikkoja sisältä päin syövät ongelmat: vaikenemisen kulttuurin, keinotekoiset muutokset ja epäpätevät johtajat.
John Websterin dokumenttielokuvassa ovat mukana edesmennyt arvostettu antropologi ja aktivisti David Graeber ja burnout-tutkimuksen pioneeri, psykologi Christina Maslach.

Minusta tämän elokuvan pitäisi nähdä kaikki toimistotyöntekijät. Leffassa kerrotaan sellaisia juttuja mitä ei uskoisi todeksi, mutta kun ajattelee tarkemmin niin asia alkaakin kuulostamaan todelta. Onhan se haasteellista olla 8 tuntia tietokoneen ääressä ja tuijottaa ruutua ja painella näppäimiä ja siirtää hiirtä. Huomaan että olen oikeasti elokuvan Happy Worker, sillä olen vähemmistönä siinä ryhmässä, jotka tykkäävät työstään ja tekevät sitä myös vapaa-ajallakin, koska se on niin mielenkiintoista. Olisi yrityksien kannalta tärkeää, että kaikki työntekijät olisivat tässä asemassa että nauttisivat työnteosta. Tee testi itsellesi. Miltä tuntuu lähteä töihin maanantaina viikonlopun jälkeen? Lähdetkö mielelläsi töihin vai harmittaako koko ajatus? Minua ei harmita mennä töihin ja toivottavasti ei sinuakaan.

 

Toimitus

Toimitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.