Nyt esittelyssä
Kyllä isä osaa
Alkuperäinen sarja on Pekka Lepikön käsikirjoittama ja ohjaama 30-osainen tv-sarja joka esitettiin ensimmäisen kerran vuosina 1994-1995. Pekka Lepikkö on ollut myös käsikirjoittamassa tätä uutta nyt ilmestyvää Kyllä isä osaa elokuvaa. Mistä on kyse no siitä, kun...
Havumetsän lapset
Palkitun Virpi Suutarin uusi elokuva Havumetsän lapset pöllyttää raikkaalla tavalla käsityksiämme metsistä ja niiden suojelusta. Elokuvan nuoret päähenkilöt Ida, Minka, Otto, Ville ja Otso haluavat pelastaa Suomen metsät. Vastassaan heillä on metsäteollisuus ja...
Prinsessa Pikkiriikki
Kun Prinsessa Pikkiriikki saa kuulla, että äidin sisuskaluissa asusteleva pikkuveli aikoo pian muuttaa Pikkiriikin huoneeseen, hänelle riittää. Hän saa Rouva Jenssenintädiltä idean ja taikoo määräilevät aikuiset Himpskattiin taikakoiransa Makkaran avulla. Naapuriin...
Sodan ja rauhan lapset
Ville Suhonen: SODAN JA RAUHAN LAPSET (Suomi 2024) -S- 65 min Sodan ja rauhan lapset rakentuu arkistomateriaalille, elokuvien, valokuvien, radio-ohjelmien, kirjojen, lehtien ja musiikin propagandistiselle aineistolle sekä myös lasten ja nuorten omille...
Heinähattu, Vilttitossu ja kana
Heinähattu, Vilttitossu ja kana on riemukas koko perheen elokuva ystävyydestä ja kanoista. Heinähattu aloittaa kesäloman sulkapalloleirillä, jossa seikkailee myös karkuteillä oleva Cynthia-kana. Vilttitossu taas saa uuden ystävän, Anitan, joka kaikkien yllätykseksi...
Ohjus
Joulukuussa 1984 Inarijärveen syöksyi neuvostoliittolainen ohjus, ja kansainvälinen selkkaus oli valmis. Draamakomedia kertoo yksinhuoltaja Niinasta, joka saa uuden alun elämälleen paikallisen sanomalehden toimittajana - ja eteensä mahdollisen jymyjutun kylässä, jossa...
Argylle
Mitä nerokkaampi vakooja, sitä suurempi vale. Argylle on Matthew Vaughnin (Kingsman -franchise, Kick-Ass) kieroutuneesta mielestä kumpuava terävä-älyinen, todellisuuden rajoja koetteleva ja ympäri maapalloa risteilevä vakoojatrilleri. Bryce Dallas Howard (Jurassic...
Alma – Life Must Be Beautiful
ALMA – LIFE MUST BE BEAUTIFUL kertoo 27-vuotiaan Alma-Sofia Miettisen tarinan. Dokumentti seuraa Alman poikkeuksellista elämää, uraa ja persoonaa. Se tuo päivänvaloon sen Alman, joka löytyy julkisuudessa esitellyn persoonan takaa. Lapsuudesta saakka kuvattu...
Luottomies-elokuva: All in
Kun Tommi Mäkinen-Renwall (Antti Luusuaniemi) ei saa toivottua ylennystä appiukoltaan Johan Renwallilta (Taneli Mäkelä) hän päättää lähteä sijoitusbisnekseen ostaakseen vaimonsa, Harriet Renwallin (Maria Ylipää), kanssa unelmakodin. Asioita kuitenkin hankaloittaa se,...
The Beekeeper
Suicide Squadin ja Furyn ohjaajalta. Yhden miehen brutaali kostoretki saa kansakunnalliset mittasuhteet, kun paljastuu kenestä oikein on kysymys. Jason Statham on The Beekeeper. Ensi-ilta: 23.02.2024Ikäraja: Ei tiedossaPituus: 105 min.Ohjaus: David AyerKäsikirjoitus:...
Räkä ja Roiskis
Koko perheen seikkailuelokuvassa veljekset Räkä ja Roiskis (Hugo Komaro ja Urho Kuokkanen) matkustavat talvilomalle mumminsa luo Suuveden pikkukaupunkiin. Perillä he huomaavat, että ennen niin tuiki tavallisessa kaupungissa on kaikki vähän vinksallaan. Kaikkein...
Myrskyluodon Maija
MYRSKYLUODON MAIJA on koskettava tarina vahvasta naisesta ja hänen kohtaamistaan haasteista myrskyisällä saarella. Elokuva perustuu Anni Blomqvistin samannimiseen romaaniin ja sijoittuu 1800-luvun Suomen rannikkoseudulle. Nuori 17-vuotias Maija avioituu vasten...











