Oma maa

Oma maa

Muistatteko elokuvia Koirankynnen leikkaaja, Kivenpyörittäjän kylä ja niin edelleen? Markku Pölönen on näiden elokuvien takana ohjaajana ja monesti myös käsikirjoittajana. Pölönen osaa tulkita suomalaista sielunmaisemaa ansiokkaasti ja taidollisesti. Pölösellä on ollut pitkä tauko pitkissä elokuvissa ja nyt hän tekee paluun valkokankaille hänen ohjaamassaan elokuvassa Oma maa. Tämä leffan tapahtumat sijoittuvat ajanjaksossa sodan päättymisestä vuonna 1945 olympiavuoteen 1952 asti. Toinen elokuvan päähenkilöistä Anni on niinsanotusta hienosto perheestä, mutta hän rakastuu sodassa haavoittuneeseen tukkijätkä Veikkoon. Annin on tehtävä valinta, isänsä leipomon ja Veikon välillä. Arvatkaa kumpi voitti, no rakkaus voitti sillä Anni oli rakastunut Veikkoon korviaan myöten. Anni ja Veikko jättävät kaiken taakseen ja lähtevät uudisasukkaiksi Pohjois-Karjalan umpimetsään raivaamaan metsää pelloiksi ja rakentamaan kotia niin sanotulle kylmälle tilalle. Aluksi kaikki näyttää ruusuiselta ja hunajaiselta, kunnes kohtalo puuttuu peliin ja iskee murskaksi Annin unelmat ja suunnitelmat. Kuoleeko rakkaus vai kestääkö se kaiken tämän epätoivon keskellä. Elokuvan pariskuntana nähdään Hymyilevästä miehestä tuttu Oona Airola ja ensimmäistä kertaa valkokankaalla pääroolia näyttelevä Konsta Laakso.

Kimmo ja Markku Pölönen, elokuvan ohjaaja.

Oma maa on erinomaisen hyvä elokuva. Leffan tarina on hyvä ja siihen on saatu sopivasti naisnäkökulmaa, joka tekee vanhanajan tapahtumiin sijoittuvasta elokuvasta tuoreen tuntuisen tähän päivään sopivan. Pölönen on mestari tarinan kerronnassa ja elokuva soljuu katsojan silmissä kuin tanssi jota kuorruttaa aivan mahtavat suomalaiset näyttelijät. Jos pitäisi etsiä jotain vikaa tai puutteita tästä leffasta niin en kerta kaikkiaan löydä yhtäkään mainitsemisen arvoista. Oma maa koskettaa tunteita ja elokuvan rakkaustarina koskettaa tänäkin päivänä nykypäivän ihmistä. Ihmisillä on samoja ristiriitoja, kuin ennenkin mutta vain olosuhteet ovat muuttuneet. Elokuvaa katsoessa jo heti ensisilmäyksellä tunnistaa, että kyseessä on Pölösen elokuva eli vain mestari pystyy tällaiseen suoritukseen. Nyt on tullut kehuttua tämä elokuva maasta taivaisiin, mutta ei syyttä suotta. Jos sinua kiinnostaa rakkaus, hyvä tarina, hienot maisemat, hyvät näyttelijäsuoritukset ja hieno musiikki niin tässä se nyt on.

Toimitus

Toimitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *