Odotus
Rohkean draamaelokuvan keskiössä on ajattomat teemat rakkaudesta, rehellisyydestä ja onnellisuuden kaipuusta. Kolmekymppinen Elli, jota esittää Inka Kallén asuu idyllisessä ja eristäytyneessä saaristossa aviomiehensä Mikon, jota esittää Aku Hirviniemi kanssa. Ellin elämä järkkyy, kun hänen nuoruudenrakkautensa, Mikon vanha opiskelukaveri Olavi, jota esittää Andrei Alén saapuu vierailulle Ranskasta. Sisäinen pakko ajaa Ellin kyseenalaistamaan elämänsä valintoja ja etsimään rohkeutta olla itselleen rehellinen.
Idyllisissä saaristolaismaisemissa kuvatun rakkauselokuvan ovat käsikirjoittaneet pääosaa esittävä Inka Kallén ja Aku Louhimies. Tarinan innoittajana ovat toimineet Juhani Ahon tekstit.
Minusta elokuva oli hiljainen kuvaus naisen sielunmaisemasta. Millaista on asua saaristossa? Tämä elokuva näyttää mihin ihmiset päätyvät kun tekevät erilaisia valintoja. Elokuvan musiikin on säveltänyt Esa Pekka Salonen, joten musiikkiin on panostettu tässä elokuvassa. Minuun tämä elokuva ei kuitenkaan tehnyt vaikutusta. Vaikka puhutaankin rehellisyydestä itseään kohtaan niin samalla pitää puhua rehellisyydestä myös toisia kohtaan ja tässä onkin tämän elokuvan ristiriita. Pettämistä ja totuuden vääristelyä, joten tämä ei ole minun leffa, joten annan sille kaksi tähteä.