Kupla

Kupla

16-vuotias Eveliina näkee sattumalta äitinsä suutelevan toista naista. Vanhempiensa eroa peläten hän päättää puuttua tilanteeseen, lupaa kysymättä ja keinoja kaihtamatta.

Eveliinan elämässä onnistumisen mittariksi muodostuu isän ja äidin pysyminen yhdessä. Hänen mielestään paras keino tuhota äidin avioliiton ulkopuolinen suhde ja lähentää vanhemmat uudelleen on vaikeuksiin joutunut teinitytär.

Niinpä Eveliina heittäytyy moniongelmaiseksi. Siinä sivussa panoksiksi joutuu muutaman muunkin elämä. Silti Eveliina varjelee suunnitelmaansa viimeiseen asti ja omat salaiset selviytymiskeinonsa on aikuisillakin — kunnes kupla puhkeaa.

* * *

Aleksi Salmenperän lämminhenkinen draamakomedia kuvaa perhe-elämän, kasvatuksen ja parisuhteen haasteita lämpimästi, samaistuttavasti ja hurmaavan humoristisesti, kipeistäkin aiheista huolimatta.

Kuplan rooleissa näyttelevät Stella Leppikorpi, Minna Haapkylä, Tommi Korpela, Amos Brotherus ja Anna-Maija Tuokko. Elokuvassa nähdään myös muun muassa Eedit Patrakka, Saimi Kahri, Janne Reinikainen ja Saara Pakkasvirta.

Kupla nähdään elokuvateattereissa kautta maan 25. marraskuuta 2022.

ARVIO

Minusta Kupla on onnistunut elokuva ja pääosaa esittävä Stella Leppikorpi on vakuuttava nuoren naisen roolissaan. Me vanhemmat emme aina tunnu ymmärtävän nuoria vaikka kuinka haluaisimme, siksi tämä on hyvä kurkistus nuoren mielen maailmaan. Elokuvassa käsitellään parisuhteen, kasvatuksen ja elämän moninaisuutta olematta kuitenkaan liian opettavainen. Mukana elokuvassa on myös konkari näyttelijöitä esimerkiksi Tommi Korpela, Minna Haapkylä, Anna-Maija Tuokko ja nuoremmasta polvesta Amos Brotherus.

25.11.2022
12
103 min.

Aleksi Salmenperä

Aleksi Salmenperä, Reeta Ruotsalainen

Stella Leppikorpi, Minna Haapkylä, Tommi Korpela, Anna-Maija Tuokko, Amos Brotherus, Eedit Patrakka, Saimi Kahri, Janne Reinikainen, Saara Pakkasvirta.

Draama, Komedia
Toimitus

Toimitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *