Kuolleet lehdet

Kuolleet lehdet kertoo kahden yksinäisen, sattumalta Helsingin yössä toisensa kohtaavan ihmisen (Alma Pöysti ja Jussi Vatanen) yrityksestä löytää elämänsä ensimmäinen, ainoa ja viimeinen rakkaus. Heidän tietään kohti tätä kunnioitettavaa päämäärää varjostavat miehen alkoholismi, kadonneet puhelinnumerot, tietämättömyys toistensa nimistä tai osoitteista ja elämän yleinen taipumus asettaa esteitä onneaan etsivien tielle. Tämä lempeä tragikomedia on jo kadonneeksi luultu neljäs osa Aki Kaurismäen työläistrilogiaan (Varjoja paratiisissa, Ariel ja Tulitikkutehtaan tyttö).
Kuolleet lehdet palkittiin toukokuussa Cannesin elokuvajuhlilla Prix du Jurylla eli tuomariston palkinnolla.
ARVOSTELU
Minusta Kuolleet lehdet oli kaikessa karuudessaan loistava elokuva. Harvan elokuvaohjaajan elokuvasta tunnistaa heti ensinäkemältä että kyseessä on Aki Kaurismäki elokuva. Leffa lähti vähän laiskasti eteenpäin eikä henkilöiden sutkautukset heti naurattaneet, mutta elokuvan edetessä kaikki sujuvoitui. Minä naurahdin paikkapaikoin eikä mieleenkään tullut katsoa kelloa, sillä leffa ei ole pitkästyttävä. Aki kertoo että elokuvan kesto ei saisi ylittää puoltatoista tuntia, paitsi muutama retro leffa. Kohtaaminen Akin kanssa oli kuin suoraan hänen leffasta, sanoin ”vaikuttava elokuva” Aki vastasi ”kiitos” ja se oli siinä. Lyhyet repliikit voivat olla tehokkaampia asian tuomiseksi esille kuin pitkät jaaritukset ja selittelyt. Näyttelijöiden työ elokuvassa oli sujuvaa ja erikoista oli se että kuvauksissa ottoja otettiin kussakin kohtauksessa vain yksi. Aki onkin sanonut että näyttelijöiden tehtävä on opetella repliikit ja valmistautua muualla kuin kuvauspaikalla eli näyttelijät eivät harjoitelleet. Kuolleet lehdet on ajatuksia herättävä kuvaus rakkaudesta, yksinäisyydestä, ajattomuudesta, köyhyydestä, kaveruudesta ja ennenkaikkea ihmisistä. Annan Kuolleille lehdille neljä lehteä eikun tähteä.
Ensi-ilta: 15.09.2023
Ikäraja: 7
Pituus: 81 min.
Ohjaus: Aki Kaurismäki
Käsikirjoitus: Aki Kaurismäki
Näyttelijät:
Alma Pöysti, Jussi Vatanen, Janne Hyytiäinen, Nuppu Koivu, Matti Onnismaa, Martti Suosalo, Sakari Kuosmanen, Alina Tomnikov, Alma-koira
Kuvaus: Timo Salminen
Lavastus: Ville Grönroos
Puvustus: Tiina Kaukanen
Leikkaus: Samu Heikkilä
Äänisuunnittelu: Pietu Korhonen
Tuotanto: Aki Kaurismäki / Sputnik, Misha Jaari & Mark Lwoff / Bufo, Reinhard Brundig / Pandora Film
Rahoittajat: Suomen elokuvasäätiö, Filmförderungsanstalt, Film- und Medienstiftung NRW
Yhteistyössä: Yle, ZDF Arte
Kansainvälinen myynti: The Match Factory
Levitys Suomessa: B-Plan Distribution
Genret: Draama