Kotiinpaluu

Kotiinpaluu

Kotiinpaluu (Retour à Séoul) sai ensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla 2022, Un Certain Regard -sarjassa. Elokuva oli Kambodžan Oscar-ehdokas parhaan kansainvälisen elokuvan kisaan, ja se pääsi15 elokuvan short-listalle.

Pääosaa, Freddietä, elokuvassa näyttelee eleettömän itsevarmasti ensikertalainen Ji-min Park, jonka roolisuoritusta on kiitelty yhdeksi elokuvavuoden parhaimmista. Freddien korealaisena isänä nähdään Oh Kwang-Rok. Ohjaaja-käsikirjoittaja Davy Chou on Ranskassa kambodzalaisille vanhemmille syntynyt elokuvantekijä, joka ammentaa tematiikkaa osin omasta elämästään.

Synopsis
Lapsena Ranskaan adoptoitu Freddie lähtee synnyinmaahansa Etelä-Koreaan, jossa ei ole koskaan käynyt. Vieraassa maassa itsensä etsiminen osoittautuu vaikeaksi, mutta itsepintainen Freddie tahtoo löytää biologiset vanhempansa sekä yhteyden korealaisiin juuriinsa. Kun suvun menneisyys alkaa vähitellen valjeta, vierähtää lyhyt visiitti äkkiä kahdeksaksi vuodeksi. Kaikkiin Freddien kysymyksiin ei kuitenkaan löydy helppoja vastauksia: kuka hän on ja mihin hän lopulta kuuluu? Voiko juuriltaan kerran revittyä enää istuttaa takaisin?

Arvio

Pääosan esittäjää Jimin Park:ia on kiitetty yhdeksi elokuvavuoden parhaimmista, joka pitää kyllä paikkansa. Elokuva kerronta on kuitenkin hidasta eikä tämä elokuva tempaa mukaansa. Etelä-Korean maisemat antavat näkökulmaa tähän maahan ja tapoihin, jotka poikkeavat paljon meidän totutusta. Tämä elokuva on hyvä niille, jotka etsivät juuriaan ja ovat esimerkiksi adoptoitu. Minuun tämä elokuva ei tehnyt oikeastaan minkäänlaista vaikutusta, joten annan Kotiinpaluulle tylsät kaksi tähteä.

05.05.2023
12
119 min.
Davy Chou
Davy Chou

Ji-Min Park, Oh Kwang-rok, Cho-woo Choi, Guka Han, Kim Sun-young, Louis-Do de Lencquesaing.
Draama

Toimitus

Toimitus

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *