Etsivätoimisto Henkka & Kivimutka
Henkka Virtanen löytää koulumatkallaan todisteen mahdollisesta rikoksesta. Ystävänsä J.K. Kivimutkan kanssa pojat päättävät selvittää mitä oikein on tapahtunut, sillä nämä rikosasiathan kuuluvat poikien perustaman etsivätoimiston tehtäviin. Kun selviää, että alueen postilaatikot ovat yön aikana kadonneet, on etsivätoimistolla selvitettävänään jo kaksi rikosta. Alkaa hauska ja jännittävä seikkailu, jossa pojat joutuvat kohtaamaan myös omat pelkonsa.
Minusta elokuvan asetelma oli kiehtova vähän niinkuin Pertsassa ja Kilussa, mutta ei kuitenkaan niin onnistunut. Etsivätoimisto Henkka & Kivimutkan maailma oli kuitenkin lämpimän makuinen ja poikamainen, jossa oli jännittävää seikkailla. Mielestäni tässä leffassa ei kuitenkaan onnistuttu ja en kokenut sellaista fiilistä että leffa vie mennessään. Tarina kulki väkinäisesti eteenpäin ja minun korvaani puhuttu kieli vaikutti kirjakieleltä, jota tuon ikäiset pojat eivät puhu ainakaan kovin moni. Elokuvassa oli myös muutamia pikkuasioita, jotka epäuskottavuudellaan rikkoivat leffan tarinan toden tuntua. Voihan olla niinkin että pienempiä katsojia ei tällaiset pikkuasiat vaivaa niinkuin minua. On hienoa, että lapsille tehdään elokuvia ja ne ovat saavuttaneet yleisönsä. Toivon vilpittömästi tälle elokuvalle menestystä niinkuin kaikille muillekin suomalaisille elokuville. Minuun tämä ei tehnyt kuitenkaan vaikutusta ja annan sille kaksi tähteä.