AURORA

AURORA

Aurora on nuori tyttö, joka tykkää mieluummin juhlia ja toimia spontaanisti eli ei kovin järkevästi. Eräänä talvisena iltana Aurora tapaa nakkikioskilla turvapaikka hakijan nimeltään Darian. Darian kertoo, että jos hän kuolee niin hänen 8-vuotias tyttärensä saa turvapaikan Suomesta tai jos hän löytää vaimon. Aurora lakonisesti sanoo, että no kuole sitten. Darian saa kuitenkin suostuteltua Auroran etsimään itselleen vaimoa ja lupaa maksaa siitä kolme tonnia. Darian saa erilaisia vaimoehdokkaita, mutta projekti ei tahdo onnistua. Lopulta löytyy yksi varteenotettava vaimoehdokas, mutta sillä välin Auroran ja Darianin välit ovat lämmenneet. Käydään tässä välissä kysymässä leffan tekijöiltä tästä leffasta.

Ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastaa Miia Tervo, ja tämä on hänen esikoisohjauksensa ja täytyy todeta, että on hyvin onnistunut esikoisleffa. Uskon, että tämä on varsin totuudenmukainen kertomus pohjoisessa elävistä nuorista ja miksei tämä voisi päteä myös etelässä asuviin nuoriin. Leffassa on hyvä tempo ja tapahtumat etenevät eikä katsojan tarvitse välillä miettiä, että mistä tässä oikeastaan onkaan kyse. Ihan napakymppi tämä ei kuitenkaan ole esim. jos vertaan saman genren Napapiirin sankarit leffoihin, mutta ei kovin paljon puutu. Saas nähdä tuleeko tälle elokuvalle vielä jatko-osia niinkuin Napapiirin sankarit leffalle tuli. Auroraa näytellyt Mimosa Willamo sopii rooliin kuin valettu ja niin voi sanoa muistakin näyttelijöistä eli casting on hyvinkin onnistunut. Toivottavasti saamme nähdä tulevaisuudessa Miia Tervon elokuvia lisää.

Toimitus

Toimitus